Suomessa alkoholiongelman syyksi kerrotaan jakelu, saatavuus, hinnoittelu, suru, masennus, stressi, huono-osaisuus, avioero, potkut tms. Julkisessa keskustelussa ainoiksi haittoja vähentäviksi toimiksi luetellaan näihin puuttuminen ennaltaehkäisevästi.
Saatavuutta rajoitetaan, huono-osaisuutta poistetaan, työuupumusta hoidetaan ja potkuilla sekä avioerolla alkoholisti selittää holtittoman juomisensa. On pienistä ja suurista vaikeuksista johtuvaa ajoittaista tai jatkuvaa kontrolloimatonta juomista.
Alkoholiongelman ydin
Alkoholiongelman ytimessä on krooninen aivosairaus, jonka näkyvin oire on juomisen kontrollin menetys. Alkoholistilla tapahtuu muutoksia aivojen motivaatio-, stressi- ja palkitsemisjärjestelmissä. Sairastumiseen vaaditaan alttius ja päihde. Yksikin annos voi olla kohtalokas.
Perimä selittää 50 %:a alttiudesta sairastua. Myös trauma erityisesti lapsuudessa voi altistaa aivot riippuvuuden syntymiselle. Alttiuden syntymissyystä riippumatta sairaalloinen kontrolloimaton juominen johtuu lopulta alkoholiriippuvaisen aivojen pakottavasta tarpeesta saada lisää päihdettä.
Kun muutokset aivoissamme ovat käynnistyneet, eivät ennaltaehkäisevät toimet toimi.
Myös alkoholiriippuvuuteen sairastuneita paimennetaan ennaltaehkäisevin keinoin palauttamaan juomisen heikentynyt / mennyt kontrolli. Sairauden olemuksen vuoksi palautuminen ei ole koskaan onnistunut eikä tule koskaan onnistumaan (WHO:n ICD-10 koodi F10.2 diagnostiset kriteerit 1, 2 ja 6). Raitistuneet aivot palautuvat kaikkeen muuhun kuin juomisen hallintaan.
Yksilötasolla etsitään riippuvuuden juurisyitä ja samalla myös syyllisiä.
Alkoholiriippuvuus on sairaus
Kun sairautta ja addiktiosairauksiin alttiiden aivojen poikkeamista valtaväestöstä ei mainita, ei poikkeamaa ole olemassa. Riippuvuussairaita ei ole olemassa. On vain käyttäjiä, jotka eivät huono-osaisuuttaan, traumaattista elämäänsä, moraalittomuuttaan, tyhmyyttään tai saamattomuuttaan juomistaan hallitse.
Alkoholipolitiikkaa ohjaa kokonaiskulutusmalli
Alkoholipolitiikkaa ohjaa kokonaiskulutusmalli. Mallin mukaan alkoholihaitat vähenevät, kun keskikulutus laskee. Se onnistuu, kun riski- ja kohtuukäyttäjät ja jopa absolutistit vähentävät juomistaan. Myös alkoholiriippuvuuteen sairastuneet paimennetaan näillä keinoin kohtuukäyttäjiksi. Sairauden olemuksen vuoksi se ei ole koskaan onnistunut eikä tule koskaan onnistumaan. Päihderiippuvainen ei sairauden diagnostisten kriteerien mukaan kontrollointiin pysty.
Kokonaiskulutusmallista johdetut holhoavat alkoholipoliittiset toimet saattavat vaikuttaa kohtuu- ja riskikäyttäjiin. Ainakin holhoaminen monia ärsyttää. Alkoholisteja rajoitustoimet eivät kahlitse eivätkä auta.
Päihdehoidoista riippuvuuden hoitoon
Tarvitsemme tukea raitistumiseen, riippuvuudesta toipumiseen. Raitistumisen jälkeen pysyvät mielenterveyden häiriöt ja sairaudet on hoidettava omina kokonaisuuksinaan. Niiden käsittely alkaa vastuullisessa riippuvuushoidossa.
One message is enough & the maximum
Viestimme yhden viestin taktiikalla aina alkoholiriippuvuudesta sairautena. Kaikki muu sekoittaa ydinviestin ja palauttaa keskustelun ymmärtämättömiin puolisoihin, ilkeisiin vanhempiin ja ärsyttävään työpaikkaan. Suomalaisten aika avata silmät, kohdata ”häpeällinen” totuus ja lopettaa hymistely. Suomessa on alkoholisteja siinä missä muuallakin.
