Nurinkurin karkauspäivänä on syytä pohtia alkoholismiin liittyviä uskomuksia. Raitis alkoholisti ei kiellä muita juomasta ja alkoholistin juhlat lyhenevät sairauden edetessä.
Kun tulee puheeksi, että olemme raittiita alkoholisteja, moni pohtii: ”Ettehän tule kertomaan, että The Party is Over. Bileet ovat ohi.” Ei, emme puhu niin. Muiden juominen ei ole meille eikä meidän raittiutemme juomisensa hallitseville uhka.
Viestimme ainoastaan alkoholismisairaudesta, emme alkoholin käytön muista seurauksista, kuten verenpaineen noususta, maksa-arvoista, haimatulehduksista ja tapaturmariskistä. Kaikki tietävät ne jo. Jos sillä tietoisuudella ratkaistaisiin alkoholiongelma, olisi se ratkaistu jo kauan sitten. Suomalaiset eivät ole tyhmiä.
Alkoholismisairauden oireet näkyvät ihmisen käytöksenä. Käytöksen muutosta seuraamalla – muistelemalla yhdessä entistä Pirkkoa tai Jamoa kahden vuoden takaa – voi alkoholismisairauden tunnistaa. Muutokset eivät ole nopeita mutta näkyviä. Yleinen rauhattomuus, aikuisiän ADHD, on toistuva kansandiagnoosi juovalle alkoholistille. Aina on kiire, hyvä ei tunnu olevan missään.
Ihminen, jolla ei ole alttiutta sairastua alkoholismisairauteen, kokee kohtuullisista alkoholimääristä mielihyvää, vapautumista koko elämänsä ajan. Juhlat ovat silloin vähän rennommat.
Ensi kokeiluissa ja ensimmäisten vuosien ajan alkoholistin juhlat ovatkin ankarat. Mielihyväratamme palkitsevat alkoholista euforialla, nousuhumalamme ovat todella lennokkaita ja samalla koukuttavia.
Sairauden edetessä alkoholi aiheuttaa masennusta ja ahdistusta. Alkoholistin bileet kestävät sairauden edetessä päivä päivältä lyhemmän ajan. Raittiiden alkoholistien arviot omasta nousuhumalastaan vaihtelevat minuuteista pariin tuntiin. Muu aika oli synkkyyttä ja ahdistusta. Omat bileemme olivat täysin ohi ennen riippuvuushoitoon hakeutumista. Alkoholi ei ollut enää muutamaan vuoteen aiheuttanut meille mielihyvää. Niin käy kaikille juoville alkoholisteille.
Uudet, toiset juhlamme alkoivat, kun ymmärsimme sairastavamme parantumatonta aivosairautta. Periksianto oli totaalinen, olimme hävinneet taistelun juomisen kontrollista. Vapautumisen tunne sytytti elämänilon.
Raittiin päihdepsykiatrin ohjeet kaikille päihderiippuvaisille.
”Ei, reseptorisi eivät kykene koskaan kohtuukäyttöön, mutta palautuvat kokemaan mielihyvää muista asioista.”
Toivomme tukea raitistumiseen teille, joiden bileet ovat lyhentyneet tai jo kokonaan ohi.
Toivotamme hauskoja juomahetkiä teille, jotka voitte juomistanne hallita.
Keskustelu kirjoituksen aiheista sekä päihderiippuvuussairauden syistä ja seurauksista käydään Facebookin Alkoholismin tavalliset kasvot ryhmässä, klikkaa itsesi mukaan.